Avainsana: kirja

Tieteellisessä sadussa ”Kolme arkkitehtipossua” tarkastellaan arkkitehtuuria kolmen eri possun näkökulmasta. Sadussa kolme arkkitehtipossua esittävät kolme erillaista arkkitehtuurista ratkaisua. Yksi possu ottaa huomioon yhdyskuntasuunnittelun, toinen possu on perehtynyt rakennussuunnitteluun. Kolmannen possun pääpaino on arkkitehtuurin informaatiotekniikka. Asemakaava-, maisema- ja kaupunkiarkkitehtuuriakaan ei unohdeta. Mutta miten käy kun Iso Paha Byrokraatti puuttuu peliin. Kenen possun pystyttämä pysti jää pystyyn, kenen possun arkkitehtuurillinen kyhäelmä lentää taivaan tuuliin Ison Pahan Byrokraatin puhistessa. Onko se Veli Viulun, jonka talo on rakennettu modernisti risuista ja kepakoista. Vai Veli Huilun sorasta ja kurasta tehty futuristinen muinaishökkeli. Vai onko sittenkin arkkitehtikilpailun voittaja Veli Ponteva, jonka eko- ja decotalon rakentamisessa on otettu huomioon niin kestävä kehitys kuin ilmastonmuutos

Lyhyt ote ”Kolme Arkkitehtipossua”-sadusta:

Iso Paha Byrokraatti eli tuttavallisemmin Iso-PB puhisi ja tuhisi. Jos talon sisässä kyyhöttävä Possu-Veli olisi ollut ”Tintti”-sarjakuvien kapteeni Haddock, olisi se mylväissyt Iso-PB:lle että ”Myrsky ja mylväys!” ja käskenyt mokoman ektoplasman ja bassibasuukin painumaan huitsin nevadaan. Mutta koska se oli vain pikku arkkitehtipossu, se vain vikisi ja heilutti rakennuspiirustuksiaan yrittäen Iso PB:een hyväksymään ne. Täynnä byrokraattista kiukkua Iso-PB riuhtaisi piirustukset possun kädestä ja söi ne.
– Yhyy, tänä vuonna ei tule Pritzker-palkintoa, Possu-Veli totesi surkeana.

Marja-Leena Koistinen-Pärssinen on siepattu elämänsä aikana satoja ellei peräti tuhansia kertoja. Nyt Marja-Leena Koistinen-Pärssinen on koonnut parhaat abduktiokokemuksensa muistelmateokseensa ”Näin tyttöä vietiin”. Kirja sisältää hulvattoman hauskoja muisteloita humanoidien matkassa. Marja-Leena Koistinen-Pärssinen matkaa humanoidien kyydissä ympäri universumia, eikä meno karjalaistytön matkassa käy yksitotiseksi. Tai kuten Pärssinen-Koistinen itse asian toteaa: ”Minä matkaan iloissani ja annan surulle kyytiä!”

Ote kirjasta ”Näin tyttöä vietiin”:
…vuonna 1984 miut siepattiin ufoon kun olin matkalla maitokauppaan. Ne oll semmosii vihriäiset humanoidiheput Töhvi ja Tahvi tai jottain sinnepäin. Töhvi oli kuiteskii vähä vihriäisempi ja Tahvilla ol semmone antenni päässä. Töhvillä ei oll antennii, mutt silimät oll nii nauravaiset. Kaikk viis. No Tähvi sano sitt ett nyt tyttö mäntiin. Minä siihen ett mihin täst nyt mäntiin. Tohvi totes ett vittu männää vaikka Siriukseen. Eihän sitä tämmöne karjalaishupakko ollu sellasest Siriuksest kuullukaan. Mutt niihä myö sitt mäntiin…