Kuukausi: kesäkuu 2024
KESÄKIRJAT:SATUJA JA KOVAA TIEDETTÄ
Seuraavaksi huippusuositussa Kesäkirjat-sarjassa vuorossa kesäsatukirjat. Kuluneena vuonna on taas ilmestynyt saduttain uusia satukirjoja, joiden joukosta on nyt valittu innovatiisimmat sadut eli ne joissa satu- ja tiedemaailma paiskaavat kättä. Hämärän peittoon tosin jää onko kyseessä enemmän tieteellisestä satuilusta vai satuilevasta tieteestä. Mutta niin tai näin, naperokansa on valintansa tehnyt:
KULLIVERIN MATKA MILLIPUTTIEN MAAHAN, TUTKIELMA NANOTEKNIIKASTA JA MILLIPUTEISTA
”Kulliverin matka Milliputtien maahan”-kirjassa nanotieteiden maisteri K.Kulliveri tekee matkan milliputtien maahan Nanolandiin. Tosin milli on milliputtien kohdalla liioittelua, sillä itseasiassa milliputit ovat vain nanomillin korkuisia eli toisin sanoen kuten jokainen lapsikin tietää siis millimetrin miljoonasosan kokoisia. Milliputtien maassa Kulliveri kohtaa kaikenlaisia nanojuttuja, kuten esimerkiksi nanohiukkasia, nanopartikkeleita ja nanokanoja, jotka munivat nanomunia. Palattuaan takaisin milliputtien maasta, kaikki tietysti nauravat maisteri Kulliverin nanojutuille. Varsinkin niille nanomunille. Mutta kuten jokainen naperokin tietää, molekulaarinen nanoteknologia on tulevaisuutta.
Kulliverin matka Milliputtien maahan on kasvavan nanokirjallisuus-genren klassikko. Kirja jota ei malta laskea käsistään hetkeksikään ja jos malttaa ei sitä todennäköisesti enää löydä.