KESÄKIRJAT

kesakirja

MARY MOTHERWATER: KAKSITOISTA SUKELTAVAA NEEKERINPOIKAA

kesakirja elokuu

Mary Motherwaterin viimeisin jännäri Kaksitoista sukeltavaa neekerinpoikaa on uusi aluevaltaus dekkareiden alalla, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa veden alle. Kirjassa kahdestatoista sukellusharrastajasta yksi toisensa jälkeen heittää henkensä ja heidän mystisiä kuolemia tutkii sukeltava etsivä Merkurus Waterloirot. Mielenkiintoisen ympäristön lisäksi kiinnostavia ovat myös etevän sukellusetsivän Waterloirotin tutkimusmetodit veden alla: mm. Sormenjälkien otot ja kipsijäljennösten valmistus vedon pohjalla olevasta räpylänjäljestä. Toisaalta vedenalainen maailma on melko tapahtumaköyhä ympäristö, jonka vuoksi ilmeisesti esimerkiksi eräs murhaajan ja murhattavan välinen vedenalainen kamppailu on venytetty 250 sivun mittaiseksi. Muutenkin kirjan sivumäärä, 993 sivua tuntuu hieman liioitetulta. Loppua kohden tosin Mary Motherwater tiivistää tahtia ja kymmenen viimeistä sukeltavaa neekerinpoikaa murhataan kirjan kolmella viimeisellä sivulla. Seuraavassa ote Mary Motherwaterin jännäristä Kaksitoista sukeltavaa neekerinpoikaa:

…sukeltava etsivä Merkurus Waterloirot sukelsi paikalle. Hän etsi jonkinlaista johtolankaa mutapohjasta. Jos murhapaikka olisi ollut maalla, niin murhaaja olisi voinut jättää jälkeensä jotain, esimerkiksi tulitikkuaskin tai tupakantumpin tai käytetyn junalipun. Mutta täällä, veden alla se oli hyvin epätodennäköistä. Mutta sukeltava etsivä Merkurus Waterloirot ei ollut niitä etsiviä, jotka antoivat helposti periksi. Jotakin täytyi olla. Jotakin jota hän ei nähnyt. Jotakin joka ei kuulunut mutapohjaan. Ja silloin hän näki sen. Juuri ja juuri erottuvat kirjaimet M ja U pohjamudassa. Murhattu oli ilmeisesti viimeisillä voimillaan raapustanut ne pohjan mutaan…

Niille jotka eivät harrasta sukeltamista tai maratonuintia Mary Motherwaterin Kahdentoista sukeltavan neekerinpojan läpi kahlaaminen saattaa tuntua melko uuvuttavalta urakalta. Paikallaan olisi ollut ehkä romaanin pieni tiivistäminen, esimerkiksi kolmen viimeisen sivun mittaiseksi.